Tapaus Lassi Airaksinen
keskiviikko 29.08.2007

Sain joskus alkuvuodesta 2006 postissa näytelmän tekstin. Kirjailija oli Lassi Airaksinen, näytelmän nimi Pizza Bolognese, saatekirjelmässä Lassin sähköpostiosoite.

Kesällä 2006 Riihimäen asemalla sovimme Samuli Reunasen kanssa, että tämä on hänen tekstinsä, sitä aletaan työstää yhdessä kirjailijan kanssa.

Kirjailija antoi esitysoikeuksien valvomisen Suomen näytelmäkirjailijaliitolle ja kertoi haluavansa itse pysytellä poissa julkisuudesta. Teatteri solmi kantaesityssopimukset liiton kanssa. Ohjaaja ja minä kommentoimme tekstiä sähköpostitse, Lassi kirjoitti tekstin moneen kertaan, se painetaan Kirja kerrallaan -kustantamossa, ja ohjaajalla on tekstistä oma luentansa ja tulkintansa.

Julkisuudesta kieltäytyminen on kiinnostanut monia - ja aiheuttanut pohdintaa.

Miksi kirjailija haluaa pysyä poissa julkisuudesta? Lassi Airaksinen ei ole syitään itse kertonut, niinpä pohdin tässä itse. Esimerkkejä eri syisistä pseudonyymeistä on: Pirkko Saisio, Hannu Salama, Olli Jalonen, Pentti Saarikoski, Mika Waltari, Maiju Lassila... Olisiko nytkin kyseessä salanimikirjailija, joka ei julkisuutta halua, vai vain Lassi Airaksinen?

Julkisuus syö tänään taiteilijan lihat ja heittää ne kaluttuaan luut tylysti kadulle kaikkien poljettavaksi. Julkisuus nostaa tekijää, ei teosta. Mitä kauniimpi kirjailijatar, sitä myyvempi - kirja itsessään ei myy. Onko tekijäjulkisuus ehto teoksen ja vastaanottajan kohtaamiselle? Haluaako Lassi pysytellä taustalla antaakseen teoksen itsensä vaikuttaa, julkisuuttahan teatterissa kahmivat näyttelijät, ohjaaja ja teatteri kyllä?

Itsekin näytelmäkirjailijana jotenkin ymmärrän taustalla pysymisen logiikan, tunnen siihen vetoa. Olen pohtinut myös anonyymiä ohjaamista, se on houkuttanut. Kieltäisi teatteria kertomasta ohjaajan nimeä. Antaisi teoksen puhua itsenään, pakottaisi katsojan/lukijan teoksen äärelle ohi edes yhden kalvon. Eräänlainen taideteoksen itsenäisyysjulistus siis.

Joka tapauksessa kunnioitan kirjailijan toivetta, en painosta häntä esiin. En kysy, onko hän entinen jääkiekkoilija, koska tuntee aiheen niin hyvin, en kysy onko hän valmentaja, runoilija, nuori, mies, romaani, saame, musta tai hetero. Hän on valintansa tehnyt, hyvä niin.

Mutta tämä kipeyden vastakohta eli julkisuudenterveys alkoi kiihottaa toimittajia. Siitä tuli julkisuusleikki. Teatteri ei sitä aloittanut, mutta se sopii meille, se herättää kiinnostusta toivottavasti myös näytelmään.

Paluu pohdinnasta tähän päivään:

Ykkösketjun ohjaaja Samuli Reunanen tulee pohdiskelemaan, tulisiko Suomen Näytelmäkirjailijaliittoa moittia siitä, että se flirttailee median kanssa julkisuudelta sivussa pysyttelevän kirjailija Lassi Airaksisen persoonalla. Lähetän heille terävän sähköpostin, johon toiminnanjohtaja Markus Pyhältö heti vastaa kertoen lähettäneensä Keskisuomalaisen toimitukseen oikaisupyynnön. (Huom! Markus Pyhältö on antanut luvan sähköpostiviestiensä julkaisemiseen Espoon Kaupunginteatterin blogissa.)

Tässä meilit:

Hyvä Sunklo,

Keskisuomalaisessa 24.8. (ja Savon Sanomissa? Ja muissa Väli-Suomen lehdissä???) oli tieto, jonka mukaan Sunklo olisi kertonut Lassi Airaksisen olevan nainen, joka on kirjoittanut aiemminkin näytelmiä.

Esityksen ohjaaja Samuli Reunanen pahoitti moisesta lörpöttelystä mielensä ja toivoo, että liitto pitäisi tästedes suunsa supussa vaikka kuinka tekisi mieli flirttailla lehdistöä.

Samuli sanoo, että JOS kirjoittaja on nainen, on hän tehnyt fiksusti esiintyessään miehenä, koska kyseessä on jääkiekkonäytelmä.

Teatterinjohtajana markkinointimielessä olen tasan samaa mieltä, en ymmärrä miksi liitto vetää edustamiensa näytelmien myynniltä mattoa alta. Jos tarkoituksena oli mainoskikka, oli se erittäin harkitsematon ja huono ellei negatiivista mainosta.

Sen lisäksi oli erittäin noloa lukea lehdistä tietoa, jota teatterimme tiedottaja tai minä teatterimme kantaesityksen tuottajana emme tiedä. Me olemme kohdelleet Lassia Lassina ja kunnioittaneet hänen haluaan pysyä julkisuuden ulkopuolella. Voin kuvitella jätkää vituttavan, ellei hän ollut antanut teille lupaa temppuun.

En usko tapauksen olevan eduksi kirjailijoiden tai teattereiden luottamukselle liittoon.

Liiton vastaus:

Hyvät Jussi, Lassi, Samuli ja Harriet,

Lähetin ao. sähköpostin eilen ja odottelen vastausta mielenkiinnolla. Kun sen saan, ilmoitan siitä teille välittömästi.

Ystävällisin terveisin
Markus Pyhältö

--- --- ---

Hyvä toimittaja Hannu Reunamäki,

Kirjoitan koskien 24.8.2007 kirjoittamaanne artikkelia Lätkää lavalle. Artikkelissa sanotaan, että Ykkösketjun esitysoikeuksia valvovasta Suomen Näytelmäkirjailijaliitosta paljastetaan sen verran, että kyseessä on salanimi, jonka taakse kätkeytyy aiemminkin näytelmiä kirjoittanut nainen.

Käsittääkseni kukaan Suomen Näytelmäkirjailijaliitosta ei ole em. tietoa antanut, tai jos on, pyydän että ilmoitatte kenen kanssa olette asiasta keskustellut juttua tehdessänne. Toisekseen, pyydän että oikaisette tiedon, eli ilmoitatte, että Suomen Näytelmäkirjailijaliitto ei tiedä kuka Lassi Airaksinen on.

Ystävällisin terveisin
Markus Pyhältö

Rekisteröidyn IETM-kokoukseen Ghentissä 4.- 7.10. ja ilmoitan High Fest -johtaja Artur Ghukasjanille tulevani sieltä Jerevaniin. Olen siis oikeasti matkoilla 7.10.

Luen Ikeakodin loppuun, annan palautteen kirjailijalle, menen Dramacornerin kotisivuille, joista imuroin luettavakseni Jotunin Amerikan morsiamen, luen sen ruudulta. 148 sivua.

Ajan Helsinkiin Koko-teatteriin katsomaan espanjalaisen Compagnia Ilmattaren esitystä Suo eli Runar ja Kyllikki. Harrastajateatteria, ensimmäinen puoliaika liki 2 tuntia, en katso toista. Olin oikeassa, kun en ostanut silloin heidän tarjoamaansa säkkisikaa.

Seuraavana aamuna sähköpostissa on viesti, jonka luvalla, kuten edellisenkin, laitan tähän lyhennettynä julki:

Viitaten ao. kirjeenvaihtoon ja puh.kesk.: Toimittaja Hannu Reunamäki pysyy kannassaan, eli että on saanut tiedon liitosta, mutta ei tässä vaiheessa ole halukas paljastamaan keneltä. Kuten puhelinkeskustelussamme tuli ilmi, allekirjoittanut ei ole ollut yhteydessä toimittajaan. (LYHENNYS) Oikeustoimia salassapitovelvollisuuden rikkomisesta harkitaan, mikäli kirjailija niin vaatii. Liitolla on kirjallinen salassapitosopimus ko. kirjailijan kanssa.

Ystävällisin terveisin
Markus

Pitkä iso kokous teatteritalohankkeesta kaupungin teknisessä keskuksessa. Esitellään hankkeen idea, tähän asti tehdyt selvitykset ja päätökset. Tämä kokous koordinoi eri valmistelijat hankkeeseen, mielestäni hyvä ja tarpeellinen kokous.

Teatteritaloja ja Ikeakoteja
tiistai 28.08.2007

Ei aamupalavereja. Käymme kaupunkisuunnittelukeskuksessa tapaamassa asemakaavasuunnittelijaa. Jaksamme kertoa teatterin ideaa ja hotellia ja niiden yhteistyön etuja. Suunnittelijalla on yllättävän kiinteä kuva siitä, mihin kohtaan aluetta hänen pitäisi saada kompleksin massa - 22 000 kerrosneliötä - mahtumaan. Pyydän häntä avaamaan ajatteluaan koko alueelle.

Hyvä että asiaa pohjustetaan oikein, hyvä että tutkitaan. Hyvä, että tehdään perusteellinen selvitys kaikesta ennen kuin viedään päätettäväksi, että tiedetään mistä ja mitä päätetään. Huolestuttavaa, että olisi jo jotain edes alitajuisesti lyöty lukkoon. Asemakaavasuunnittelija sanoo kuitenkin, että teatterille tässä tonttia etsitään.

Toivon, että lopputulema ei ole, että tontille ei mahdu kuin teatteri. Siitä seuraa, että se kaatuu kaupungin rakennettavaksi, mistä seuraa ettei sitä rakenneta, koska rahaa ei ole. Vaikka olisikin.

Alan lukea sähköpostissa minulle lähetettyä uutta näytelmää Ikeakoti, 178 liuskaa. Unohdan kellon, myöhästyn kokouksesta.

Tiistaipalaveri. Koko henkilökunta käy läpi viime viikot, menneet ja tulevat työt, aikataulut, myyntitilanteet, kohtaa ongelmat ja puhuu kaikesta mahdollisesta.

Puhtaita käsiä ja asemakaavabyrokraatteja
perjantai 24.08.2007

Ei aamupalavereja, sain nukuttua tunnin pankkiin, kävelen helteessä teatterille kymmeneksi, hikoan, näyttelijät tulevat harjoituksiin samalla oven avauksella.

Kyselen kannustavasti käytävillä ihmisiltä miten menee, he kertovat hyvin menevän. Olen siis työkseni ihmisille läsnä.

Juon kahvia ja allekirjoitan satoja ensi-iltakutsuja käsin.

Palaveri WeeGeellä, asiana tuleva teatteritalo. Yhtäkkiä tulee olo, että asemakaavabyrokraatti saattaa sanoa kunnon painokkaan ein, että (kuten eräs skarppi huomioitsija palaverin lopuksi sanoo) tontille ei mahdukaan se massa, jolla koko hanketta ajetaan - eli hanke kaatuu.

Palaveri päätyy selkeään epäselvyyteen, jotain saatiin ajateltua, jotain tehtyä, mitään ei aikaiseksi tai päätettyä. Kaikilla puhtaiden käsien olo, ahdistus siitä ettei saanut itseään selkeästi sanotuksi, ja että joku jarruttaa hanketta. Ehkä tekninen toimi, ehkä vielä näkymätön talouspuoli. Epämääräisyys ja ylipäätänsäisyys, asiantuntemattomuuden tasolla keskusteltavuus on harkittu jarru? Harkitsijat siis kaupungin korkeimmassa johdossa, kukaan muu ei tätä voi tahtoa.

Kämpän kautta Espoo Cinéen. Espanjalainen elokuva 45 vuoden mieskriisin yksinäisyydestä. Minimalistinen miehen lähikuva, pitkän elävän kuvan runo, jonka voi ymmärtää, mutta jota on vaikea myötäelää. Kenenkään.

Bussi 106T Helsinkiin, 3B kauppatorille, sieltä Ruotsin suurlähetystön syyskutsuille.