5.4.2011

Toinen kotimainen

Ottamatta suoraan kantaa (joskin piilotan kantani tuonne rivien väliin...) pari sanaa "pakkoruotsi" keskusteluun.

Itse oppikoulussa en pitänyt ruotsin opiskelusta, vaihto-oppilasvuoteni jälkeen se yhä vaikeutui ja siksi sain yksityisesti tukiopetusta. Kirjoitin siitä C:n. Pitkään se jäi englannin alle, jonka olin USA:ssa oppinut melko hyväksi.

Sitten sain ohjauskeikan Åbo Svenska Teaternissa. Ajattelin pärjääväni suomeksi, mutta kappas, mukana olikin riikinruotsalaisia näyttelijöitä. Ei tullut mieleenkään alkaa siinä talossa käyttää suomalaisena englantia, joten yritin ohjata ruotsiksi. Huomasin osaavani sitä! Hieno tunne. Siitä alkaen puhun sitä sujuvasti ja mieluusti vaikkakin kökösti ja varmasti köyhästi ja väärin. Ruotsalaisia dekkareita luen alkukielellä pitääkseni kuntoa yllä.

Minusta keskustelu "pakkoruotsista" jauhaa paikallaan ja propagandistisissa asenteissa. Haluaisin kuulla argumentointia puolesta ja vastaan.

Valinnan vapaus minusta ei ole argumentti. Eihän oppilas voi valita monia muitakaan aineita, eikä matematiikkaa sanota pakkomatematiikaksi. Pakkobiologia? Pakkoäidinkieli?

Valinnan vapautta voisi kait harjoittaa samoin kuin matematiikassakin: pitkä tai lyhyt. Minun aikanani vieraissa kielissäkin oli valinnan vapaus: lyhyt tai pitkä saksa, englanti jne.

En kuule argumenttia, että toisen kotimaisen kielen opiskelu ei itse asiassa ole vieraan kielen opiskelua, vaan kansalaistaitojen. Ymmärtääkseni Suomen ruotsalaisillekin opetetaan suomea lähinnä tällä argumentilla? Pitäisikö sekin "pakko" poistaa tasavertaisuuden nimissä?  Entä suahilia tai kurdia äidinkielenään puhuvat suomalaiset?

Harvoin kuulen argumentin, että mikä kansa se on, joka ei osaa lukea yli sata vuotta vanhoja dokumentteja omasta historiastaan?

Entä kannattaisiko keskustelu kääntää opetusmetodeihin? Aineen houkuttelevuuteen? Iloisuuteen?  Entä jos ruotsin kielen tunneilla vietäisiin oppilaat ruotsinkielisiin (tekstittämättömiin?) elokuviin? Teatteriin? Viba Femban ja Bo Kaspersin konserttiin? Kokkikursseille? Näyteltäisiin itse ruotsiksi?

Eipä tuo oma kanta niin piiloon tainnut päästä.

Päivän mietelause:

Suomiminen ei onnistu yhtä vivahteikkaasti muilla kielillä.

Toinen på svenska:

Styrkan av en komma: Sverige, demokraternas hem. Sverige demokraternas hem.

31.3.2011

Kiitos!

Vuoden teatteriksi nimeäminen on hieno kiitos ja kunnianosoitus tehdylle työlle. Viime vuosi olikin teatterin nuoressa historiassa hyvä.

Kaikkiaan 20 eri näytelmän 184 esityksen (mukaan lukien Elävien ajattelijoiden klubit)  täyttöprosentti katsomoissa oli yli 84% - yhdeksän näytelmää liki loppuunmyytyinä. Ulkomaisia vierailuesityksiä oli kahdeksan, kotimaina Unkari, Englanti, Hollanti, Ruotsi (2) , Belgia, Skotlanti ja Portugali, kotimaisia saman verran. Yli 38.000 katsojaa on Espoon Kaupunginteatterin historiassa paljon, eipä taideta samaan yltää ennen uuden talon avajaisvuotta?

Molemmat omat tuotannot Revontulentiellä olivat kotimaisten näytelmien kantaesityksiä, Juha Jokelan ESITYSTALOUS ja Ilpo Tuomarilan PARASTA VIIDEN JÄLKEEN. Myös kaksi yhteistuotantoa, HUOMENNA  ja FINNHITS kuuluvat samaan kategoriaan, sekä Quo Vadiksen LASTENTARHA vierailuna.

Kiitos Vuoden teatteriudesta kuuluu kaikkien esitysten tekijöille, teatterin henkilökunnalle sekä myös Espoon Kulttuurikeskuksen väelle, vierailijamme esiintyvät siellä.

Hivenen sääli itse gaalassa oli esimerkiksi se, että Thalia-palkinnon saajaksi oli ehdolla loppukirissä myös "Esitystalous" ja Helsingin Ylioppilasteatterin "Valtuusto", mutta tätä ei koskaan mainittu. Onnea Anna Kareninalle.

Hauskaa oli lukea eri kaupunkien lehtien uutisointia Thalia-gaalasta. Turun Sanomat nosti tietysti oman kaupunkinsa palkintoja, Aamulehti Tampereen, Helsingin Sanomat jätti uutisoimatta ja kirjoitti koko tapahtumaan kriittisesti suhtautuvan kolumnin. Kulttuuri ja teatteri on paikallislehdille ylpeyden aihe, siitä iloitseminen kannattaa sekä lehdelle että paikallisille kulttuurin tekijöille, paitsi Helsingissä?

Voin ennakoida ensi vuoden tilinpäätöksen otsikoinnin koskien Espoota: "Vuoden teatterin katsojaluvut romahtivat!", eikä jutussa selitetä, että sekä katsomoiden koot että esitysten määrät ja samalla menot pienenivät suunnitellusti.

Päivän mietelause:

Muisti on armollinen. Kun se unohtaa, se unohtaa.

25.3.2011

Vaalikoneet tekevät urheilu- ja kulttuuripolitiikkaa

Käväisin muutamalla vaalikoneella, katselin muutamaa vaalitenttiä. Poliittiset toimittajat ja koneiden kysymysten laatijat tekevät kovaa urheilu- ja kulttuuripolitiikkaa.

Ammattiteattereihin Suomessa myydään vuosittain 3,3 miljoonaa lippua, museoihin ja urheilukisoihin liki yhtä paljon, kirjastoissa käyntikertoja on enemmän. Eli Suomen kansalle nämä ovat arkea, rakkaita ja tärkeitä arjen ja vapaa-ajan rikastuttajia.

Yhtään kysymystä ei kansanedustajaehdokkailta kukaan toimittaja tai vaalikone näistä kysy. Se on aktiivista kysymättömyyttä, toimittajien kulttuurivihamielisyyttä. Minusta olisi kulttuurin suurkuluttajana mukava tietää, mikä on kunkin ehdokkaan kanta kansalaisten vapaa-ajan tarjontaan - kannattaako kirjastoja kehittää? Pidämmekö suomalaista identiteettiä yllä suomalaisella taiteella? Mitkä ovat ehdokkaiden vaihtoehdot?

Jos olisin oikeassa vaalipiirissä, äänestäisin Stefan Wallinia, jotta saisimme pitää hänet kulttuuriministerinä. Vaan äänestän Veltto Virtasen piirissä, katsotaan ketä.

Päivän mietelause:

Sodat sytytetään aseteollisuuden tilauskannan kasvattamiseksi.

22.3.2011

Hoppee ei oo häppee, pronssiko on?

Espoon Kaupunginteatteri sai  tänään kyseenalaisen pronssimitalin, Helsingin Sanomien toimittaja oli vertaillut suomalaisten teattereiden katsojalukujen kehitystä, ja Espoossa kasvua oli ollut kolmanneksi eniten.

Kun toimittaja soitti haastatellakseen teatterinjohtajaa tästä saavutuksesta, en ollut pahoillani kullan tai hopean menettämisestä, vaan siitä, että koko asiasta edes tehtiin numeroa, kisaa.

Ensi vuonna samassa kisassa olemme todennäköisesti uljaasti viimeisenä, eli eniten katsojamäärää pudottaneiden joukossa. Miksikö?  Koska vuonna 2011 esitysmäärämme ovat vähäisempiä, katsomomme huomattavasti pienempiä, ohjelmistomme erilaista kuin vuonna 2010. Meillä ei vieraile Circus Ronaldo 450 paikan teltallaan kymmenellä esityksellä eikä Esitystalous ole enää ohjelmistossa, vaikka kysyntää olisi yli viime vuoden 70 loppuunmyydyn katsomonkin. Ei ole, koska freelance-näyttelijät ovat sopimuksiensa mukaan jo muissa teattereissa töissä.

Kauhistuttaako tämä teatterinjohtajaa? Ei suinkaan, sillä tilanne on suunniteltu eli ennakoitu.

Ja kun vuonna 2010 pääsylipputuloja tuli enemmän kuin vuonna 2011 tulee, niin vuonna 2010 kulut olivat suuremmat kuin vuonna 2011 - kumpanakin vuonna tavoite on tilinpäätöksessä päästä nollaan tai vähän plussalle, sillä näin voidaan tasoittaa sitä vuotta, joka menee vähän miinukselle.

Voin vain kuvitella, miltä Suomen Kansallisteatterin uudesta johtajasta Mika Myllyahosta tuntuu, kun hänen apea kuvansa laitetaan hänen edeltäjänsä tekemän tuloksen otsakkeeksi. Ensi vuonna siinä kohtaa lie minun kuvani, mutta ihan omasta syystä. Otsikkokin on valmiina: Espoon katsojaluvut romahtivat. Negaatiollahan media nykyään kulttuurissakin herkuttelee.

Uppsalan Regina-teatterin johtaja Paul Kessel sanoi osuvasti: jos katsomon täyttöaste on sata, on johtajan syytä huolestua: hän ei ole ottanut riittävästi riskejä.

Ihan toinen asia, mutta viite on sama: Helsingin Sanomat.

Viime viikolla hauskassa ja liian vähälle jääneessä poleemisessa ja satiirisessa kolumnissaan Aleksandra Salmela puuttui teatteriesitysten kestoon. Virnuili kait vaaliohjelmia laativille puolueille, että ottakaa hallitusohjelmienne sensuurilistalle myös liian pitkät esitykset.

Minä olen itse katsojana ja ammattilaisena kuitenkin samaa mieltä: en pidä liian pitkistä esityksistä. Joskus teatterinjohtajana olen leikitellyt ajatuksella, että laitan ohjaajan sopimukseen sanktiolausekkeen: jokaisesta alkavasta kymmenminuuttisesta, jonka esityksen kesto ylittää 2 tuntia väliaikoineen, vähennetään ohjaajan palkkiota tuhannella eurolla.

Tällä sopimuksella ei Esitystaloutta olisi Espooseen ikinä tehty, sen kesto oli  3 t 40 min. Eikä se ollut liian pitkä tai lyhyt, vaan hyvä.

Seppo Soini, TTT:N entinen talousjohtaja, sanoo osuvasti sen, mikä tekee esityksestä liian pitkän: "Kun esitystä oli kestänyt tunnin, katsoin kelloa, ja se oli varttia yli."

Ja vielä kolmas asia, mitenkään teatteriin liittymätön. Vaalien alla keväinen sisäinen pikkurasistini nostaa päätään, onneksi tunnistan hänet aiemmista nousuistaan.

Käärin hänet tarinaan:

Tämä sisäinen pikkurasistini laittoi hankeen taloni eteen kyltin: HYVÄ UROSKOIRA, YRITÄ VIEDÄ TALUTTAJASI KUSELLE HIVENEN KAUEMMAKSI, KIITOS. En nimittäin voi sietää kauniin valkean hangen värjäämistä keltaiseksi, en ainakaan kotitieni nurkassa.

Kadun varrella asuvista kuudestatoista koirasta viisitoista närkästyi kylttiä, ja syytti minua yleistämisestä ja yllytyksestä eläinjoukkoa vastaan, sillä todistettavasti vain yhden taluttaja tapasi kuseskella minun ajoväyläni nurkalle.

Otin kyltin pois, ripottelin hankeen tärpättiä ja tuhkaa. Toimi. Ja kohtahan lumi sulaa eikä keltaista väriä enää huomaa.

Vapaa tuote-idea Robin Hoodeille ja Löytöliitereille: tilatkaa joltain kylttitehtaalta liikennemerkkiä, jossa on punainen kruksi jalkaansa nostavan koiran kuvan päällä. Varsi vain 40 cm. Moni talonomistaja ostaa.

Päivän mietelause:

Katsomalla televisiota riittävästi näkee, ettei sieltä tule mitään.