Suomalainen teatteri- ja orkesterijärjestelmä on hieno

Teatterinjohtaja Jussi Helmisen puhe Espoon Kaupunginteatterin kevätkauden avajaisissa 12.1.2011

Antti Järvi ja Tommi Laitio kehuskelivat kirjassaan "Saa koskea" Espoon Kaupunginteatterin toimintamallia. Kiitos.

Antti Järvi myöhemmin laajassa Helsingin Sanomien joulun alla julkaisemassa artikkelissa jatkoi vertailujaan kaupunkien kiinteiden ammattiteattereiden ja -orkestereiden kustannusrakenteesta vapaan kentän teatteriryhmiin ja bändeihin. Ikään kuin vapaa kenttä tuottaisi kulttuuria halvemmalla kuin vakiintunut kiinteä ammattimainen jatkuvatoiminteinen - no, sanotaan sitten laitos.

Itse aikani molemmissa teatterimuodoissa leipääni ansainneena voin kokemuksesta sanoa että humpuukia ja tahallista propagandaa.

Totta kai taiteen tekeminen on halvempaa siellä missä taiteilijalle ei makseta palkkaa, kerrytetä eläkettä, makseta vakuutuksia ja työttömyysturvaa tai tehdään taidetta verottomilla apurahoilla. Rakennuksillakin käytetään halvan työvoiman alihankkijaketjuja, miksei kukaan ehdota tätä mallia orkestereille ja teattereillekin?

Ja jos teatteritalojen tulisi antaa lisää tilaa näille ryhmille ja antaa omia työntekijöitään niiden käyttöön, niin miksi ei Helsingin Sanomat näytä esimerkkiä ja anna Helsingin parhaalla paikalla olevan valtavan talolaitoksensa tiloja pikkulehtien toimituksille ja komenna omia toimittajiaan erilaisiin Voimiin ja Kulttuurivihkoihin, lehdistön vapaalle kentälle? Miksi Järvi haluaa artikkelinsa Suomen suurimpaan lehteen, varsinaiseen laitosten laitokseen?

Olemme nyt lukeneet mitä Antti Järvi haluaa musiikilta ja teatterilta - harrastajamaista amatööritaidetta. Ajaa alas hyvän maan kattavan orkesteri- ja teatteriverkoston, keskittää musiikki- ja taidetuotannon harmaan talouden pikkuryhmiin.

Kansa, eli yleisö, kuitenkin haluaa korkeatasoista ammattilaisten tekemää taidetta. Siitä todisteena ovat orkestereiden ja kiinteiden ammattiteattereiden katsojaluvut ja hinnat, joita katsojat ovat tilaisuuksien lipuista valmiit maksamaan. Yleisö myös haluaa kokea tämän taiteen miellyttävissä puitteissa, korkeatasoisissa tiloissa, hyvässä akustiikassa, upeissa lavastuksissa ja puvuissa, hienoissa valoissa upeissa äänimaisemissa. Hyvillä instrumenteilla soitettuna ammattitaiteilijoiden esittämänä.

Vain katusoittajat ja katuteatterit pärjäävät ilman seiniä. Auringonvalossa, liikenteen keskellä, talvellakin. Annetaan heidänkin kukkia.

Minulla ei ole mitään vapaan kentän toimintaa vastaan. Usein näen siellä hienoja esityksiä, nerokkaita vähällä rahalla tehtyjä ratkaisuja, pienen suppean yleisösektorin spesiaaliteatteria. Suon sille kaiken tuen ja toivon, että siellä olisi kyky maksaa hyviä palkkoja.

Olen tehnyt ja teen heidän kanssaan yhteistyötä, uusia produktioita ja kutsun heitä tänne Espoon valtavaan laitokseen vierailulle.

Mutta en missään nimessä haluaisi, että sellainen teatteri olisi ainoa vaihtoehto, koska ei suuri yleisökään halua sitä. En usko, että Helsingin Sanomatkaan haluaisi lakkauttaa itseään ja hajauttaa toimintansa erilaisiin pikkulehtiin, ei, koska sen lukijatkaan eivät sitä halua. Eivätkä mainostajat.

Jos pienryhmät tekevät hyvää taidetta, se ei tarkoita, etteivätkö sitä muutkin tekisi. Ja jos isot huonoa, se ei tarkoita, etteivätkö pienetkin. On hyvä, että on vaihtoehtoja mistä valita.

Maailmalla ihmetellään suomalaisten ahneutta teatteritaiteeseen ja suomalaista musiikkiosaamista ja -maailmaa. Täällä meillä näkyy olevan "kulttuuri-ihmisiä", jotka haluaisivat perinteen romuttaa. Sääli.

Karavaani keinuu ja etenee ammattilaisten ohjastamana läpi hiekkamyrskyjen yli aavikoiden - siellä täällä koirat haukkuvat, ja täällä ketut ihmettelevät pihlajanmarjoja.

Suomalainen koko maan kattava ammattiteatteri ja -orkesterijärjestelmä on hyvä, kiitos viisaiden poliitikkojen. Vaalitaisto on tässäkin asiassa siis avattu.

Päivän mietelause:

Todiste siitä, että avaruudessa on meitä älykkäämpiä olioita on, että he eivät ota meihin yhteyttä.