Enää en onnittele. Nyt vain ihmettelen.
Maanantaina 26.10.2009

Kävin kaupassa, en ostanut mitään.

Kauppa oli Elisa Shopit. Kauppaan menin, koska puolitoista vuotta sitten teatteri hankki kannettavaan tietokoneeseeni 3G-yhteyskortin. Se ei toimi, ei ole toiminutkaan. Keskellä Tapiolaakin Tornitason mäellä se heittää yhteyden aina hitaaseen GPRS-verkkoon. Tapiola on Kehä 1:n ulkopuolella.

Halusin korjata asian, ja kaupassa palveltiin sanomalla, että korttini on vanha, siinä vika. Mutta verkkosopimus oli tehty kahdeksi vuodeksi, sitä siis oli jäljellä vielä puolikas.

Elisa oli myynyt teatterille laitteen, joka vanhenee ennen kuin sen sopimus päättyy. Puolitoistavuotias laite oli kaupan omien sanojen mukaan vanha, ja siksi ei toimi. Eikä ole koskaan toiminutkaan.

Hyvä mainoslause Elisalla: kattavin 3G. Se ei lupaa, että kattava.

Ei se tyhmä ole, joka myy, vaan se, joka ostaa.

Tein uuden sopimuksen uudesta laitteesta, "tikusta", taas kahdeksi vuodeksi.

Nyt kahden viikon ilmaisella koeajalla. Kokeilen, ja palautan kahden päivän kuluttua. Saa nähdä onko laite silloin jo vanha.

Sitten verottajasta.

Toukokuussa verottaja sanoi, että Espooseen joulukuussa tulevan romanialaisen teatterin henkilöille maksettavista palkkioista tarvitaan jokaiselle lähdeveroa varten lähdeverokortti. Hankimme 37 ihmisen henkilötiedot Romaniasta, henkilökuntamme teki töitä viikkotolkulla.

Nyt verottaja sanoo, että ei tarvitakaan, veron saa maksaa ilmankin.
Enpä usko, että voimme laskuttaa verottajaa turhasta työstä.

takaisin ylös

Onnittelen ja ihmettelen
maanantaina 26.10.2009

Kävin Espoon modernin taiteen museon Tapio Wirkkalan näyttelyn avajaisissa, siis EMMA:ssa. Näyttely on hieno, suosittelen.

Avajaisissa tasavallan presidentti Tarja Halonen puhui hauskasti, toivotti onnea kolmevuotiaalle pikku-Emmalle odotellen tämän uhmaikää. Taidemuseon hallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen kansanedustaja Hanna-Leena Hemming nosti esille Tapiolan kehittämishankkeen ja strategian 3T:n. Lipsahtiko tahallaan ja tarkoitushakuisesti, oidipaalisesti vai ihan vahingossa kolmeen T:hen virhe: hän sanoi niiden tarkoittavan Tiedettä, Teknologiaa ja Teollisuutta. Taidemuseon hallituksen puheenjohtajalta ikävä asia, että Taide oli vaihtunut Teollisuudeksi. Liekö varoitus Aalto-yliopistonkin kätketyistä priorisoinneista, taide tulee unohtumaan...?

Kansallisteatteriin valittiin seuraaja hyvää työtä tehneelle pääjohtaja Maria-Liisa Nevalalle, rohkeasti Mika Myllyaho. Onnea Mika, onnea Kansallisteatteri. Helsingin Sanomat haastatteli Mikaa, ja suunnitelmat tuntuivat hyville. Joskin oli hivenen varomatonta luetella nimiä, keitä hän Kansalliseen haluaa kanssaa teatteria tekemään, koska luettelosta aina jää joku puuttumaan. Pieni vivahde luettelossa oli helsinkikeskeisestä ikäsyrjinnästä, mutta aika näyttää. Mitenkö niin?

Kävin esimerkiksi perjantaina Rovaniemellä katsomassa Lauri Siparin Seppo Saraspään romaanista dramatisoiman Taava Hakalan ohjaaman esityksen Leiri maailman laidalla. Hienoa ammattitaitoista dramatisointia, hienoa ammattitaitoista ohjausta, oivaltava ja hyvä aikakäsitys, visualisointi (Sampo Pyhälä, Ina Jakobsson, Kari Penttinen) ja piilotekstin käsittely. Laita nimet Sipari ja Hakala muistikirjaasi, Mika. Tule maaliskuussa katsomaan Espooseen, ellet Rovaniemelle ehdi ennen sitä.

Oulusta tulee Espooseen toukokuussa Samuli Reunasen ohjaus Mika Ripatin kirjoittama esikoisnäytelmä Tukholma, tulee, koska on hyvää teatteria. Turussa vähän yli viikko sitten näin Juha Malmivaaran ohjaaman Seppo Parkkisen Maan kellot sen viimeisessä esityksessä Kolmas Tila -teatterissa. Espoossa saa huomenna ensi-iltansa Juha Siltasen kirjoittama ja ohjaama Raivokabaree, tyylilajissaan erittäin tyylikäs, charmikas, leikittelevän älykäs ja taitava esitys.

Suomessa tehdään hyvää teatteria muuallakin kuin Helsingissä. Ja huonoa politiikkaa.

 

takaisin ylös