Ilmaisia näytöksiä - kenen kustannuksella?
perjantai 02.11.2007

Luin teatterin tilastokirjaa 2006. Mielenkiintoinen opus.

Helsingin Kaupunginteatterilla on ollut 148 ilmaisnäytöstä. Oletettavasti lastenteatteria, koska katsojia on vain 5 500.

Kilpailuviranomainen voisi kertoa, häiritseekö tämä kilpailua asiakkaista pääkaupunkiseudulla. Teatteri sai valtiolta 139.000 € lisätukea tanssi- ja lastenteatteritoimintaansa.

Suomen Kansallisoopperalla on ollut 77 ilmaisnäytöstä 33 288 katsojalle. Tiedämme, että laitos on talousvaikeuksissa.

Varmaan saan joskus hyvän selityksen.

Median ja taiteen nokittelussa taiteilija jää aina toiseksi
torstai 01.11.2007

Harmittaa, ärsyttää, pistää vihaksi.

Espoossa vierailee irlantilainen Pan Pan Theatre. Se tulee Suomeen Saksan ja Kanadan kautta, sen johtaja Gavin Quinn ohjaa teatteria ja oopperaa kotimaansa lisäksi mm. Kiinassa, on siis tunnettu mies muualla kuin Suomessa.

Mitä tekee suomalainen media? Vaikenee tästä vierailusta. Miksi?

Miksi esim. Helsingin Sanomat, vaikka lähettää esitykseen kriitikon, ei julkaise kritiikkiä ensimmäisenä mahdollisena päivänä? Tänään torstaina. Onko kyse siitä, että lehden vakituisen toimittajan artikkeli suomalaisesta näytelmästä Virossa ajaa avustavan toimittajan ajankohtaisemman jutun edelle?

Kun - jos - kritiikki julkaistaan perjantaina, on lehden lukijoilla enää yksi mahdollisuus käydä vertailemassa arvostelijan mielipidettä omaansa, samana iltana. Sen jälkeen esitys jatkaa muualle maailmaan.

Ei kai voi olla kyse siitä, että teatteri on Suomessa tuntematon? Toimittajan työhön kuuluu ottaa taustoista selvää ja tehdä asioita tunnetuksi.

Ovatko kulttuuritoimittajat asenteellisia? En usko. Hehän ovat kulttuurin kuluttajien eliittiä, parhaimmistoa, asiantuntijoita. He kykenevät erittelemään erilaisten teatterityylien sisäisiä tasoeroja, valistamaan lukijoitaan siitä, mikä esityksessä oli hyvää, mikä ehkä keskeneräistä - vaikka se olisi heidän oman makunsa ulkopuolista tyyliä. Ja perustelemaan näkemyksensä.

Pan Pan Theatren Oedipus loves you rokkaa röyhkeästi, on voimakkaan tyylitelty. Se saattaa ärsyttää pelkästään perinteisestä realistisesta näytelmästä tai komediasta ja musikaaleista pitäviä katsojia, toisaalta se ilahduttaa uudesta eurooppalaisesta huipputeatterista jotain tietäviä.

Molempia reaktioita olen jo kuullut. On ihmetelty, olenko ollut humalassa tätä katsoessani (näin sen tipattomassa lokakuussa!). Toisaalta on myös kiitetty rohkeasta valinnasta.

Me näemme vaivaa ja teemme teatteria, että yleisö voisi olla vaivattomasti siitä mitä mieltä haluaa.

Ymmärrän Kokkolan kollega Petteri Sallisen tunneperäisen reagoinnin sikäläiseen kriitikkoon, sillä joskus (asiaton) kritiikki loukkaa pahasti. Silti olen eri mieltä hänen keinoistaan työstää asiaa kieltämällä kyseistä arvostelijaa tulemasta tiedotustilaisuuksiin.

Avoin, rakentava keskustelu on aina vallankäyttöä parempi tapa edetä huomiseen. Median ja taiteen nokittelussa taiteilija jää aina toiseksi, viimeinen sana on medialla. Aina.

Teatterin alalla kritiikkiä sietää heikoiten kriitikko. Vallalla on sellainen piirre. (Jussi Helminen: Ajatusvoikukkia, julk. lokakuussa 2007.)