Saan mielenkiintoisen sähköpostiviestin.
maanantai 03.03.2008

Saan mielenkiintoisen sähköpostiviestin. Sen lähettää minulle kirjailija, näytelmäkirjailija, Aamulehden kirjallisuuskriitikko, tohtori Saara Kesävuori. Hänen näkemyksensä kiinnostanee myös blogini lukijoita...

Jan Lauwers & Needcompany vierailivat Espoon Kaupunginteatterissa 26.-29.2.2008.
     28.2. Helsingin Sanomissa ilmestyneessä arviossa Kirsikka Moring kirjoittaa, että katsoja ei voi varsinaisesti "pitää" The Lobster Shop -esityksestä.
     Miksei?
     Minusta Jan Lauwersin käsikirjoitus on älyllisellä tavalla hillittömän hauska. Se kuvaa eurooppalaista ihmistä, joka ei sittenkään selviydy postmodernissa maailmassa kuvittelemalla ahdistuksen vain sosiaaliseksi konstruktioksi. Todellisuus - tuo määritelmiä pakeneva hyväkäs - ei suostu representoimaan puhekonventoita vaan lipsuu väkivaltaisina aaltoina niiden ohi ja yli, vaikka akateeminen diskurssi yrittääkin toisin änkyttää.
     The Lobster Shop nauraa tekstin tasolla häijyn tyylikkäästi itseään tiedostavana pitävälle ihmiselle, joka joutuu ymmälleen ja tuskastuu, kun hänen kaipaamansa elämän yllätyksellisyys ei olekaan kivaa vaan raakaa. Minusta tällainen nauru on tervetullutta ja huvittavaa.
     Toisin kuin käsikirjoitus, esitys ei ollut hauska. Jos se olisi ollut hauska, se olisi ollut huono.
     Näyttämöllä poseerasi joukko henkilöitä, jotka osasivat olla röyhkeitä ja kiivaita sanomatta kertaakaan vittu. He pitivät sisäisesti suojatun etäisyyden katsojiin, jotka joutuivat kiemurtelemaan epämukavasti tuoleillaan, jos eivät suostuneet hyväksymään puheen ja liikkeen ristiriitaisia virtoja.
     Pidin esityksestä hyvin paljon. Sen nopeus, tyylikäs alleviivamattomuus, kompromissittomuus ja haluttomuus hyväksyä mitään länsimaiseen talousliberalismiin sisältyviä kehityshokemia olivat myös oivallisia muistutuksia siitä, miksi suomalaista nykyteatteria on vaikea viedä Eurooppaan.